(Säv. Olavi Karu, san. Reino Helismaa)
Oon vossikoista viimeinen ja tiedän, ettei enää
voi kanssa bensa-autojen nyt polle tehdä tenää.
Kauas häipyi aika tuo,
kun herrat kilvan pollen luo
ne saapuivat ja shampanjaa
he joivat kuohuvaa.
He joivat kuohuvaa.
Niin polle juoksi, kaviot ne löivät pintaa kadun.
Taas muistuu mieleen kuutamo, se on kuin aikaa sadun.
Nyt polle parhaat kaurat sai,
kun herrat joivat boolin kai.
On pois jo aika kuutamon,
nyt polle vanha on.
Nyt polle vanha on.
Mut vanha vielä kimmeltää, jos ei lie muisti vajaa.
Nyt pollekin se tallissaan
syö vielä muiston kaurojaan.
Se vaikka hampaatonkin lie
ja pää jo köyryyn vie.
Ja pää jo köyryyn vie.
Kun kohta kuljen viime tien, ei siltä välty kukaan.
Niin pollen siitä varma lien, mä tahdon ottaa mukaan,
et pollekin se siellä saa
jo taivaan kauraa rouskuttaa.
Niin pollen kanssa reissun teen
mä kyydin viimeisen.
Mä kyydin viimeisen.
