Kasvoi kaksi niin kaunista kukkaa
Ja ne vierekkäin kukoistivat
Se toinen oli vaalea ruusu
Mutta toinen oli orvokki vaan
Sattui kerran, että kulkuri nuori
Näki orvokin unhoitetun
Hän ilolla orvokin taittoi
Ja painoi sen povellensa
Nautti orvokki onnesta silloin
Kun olla sai armaanansa
Kun näki, että lempeä Luoja
Ei hyljännyt halvintakaan
Vaan hetken tuota onnea kesti
Kun hän orvokin unhoitti pois
Sillä kulkija nyt vasta huomas
Että ruusuhan kauniimpi ois
Minä muistan sen syksyisen illan
Kun kuu oli kauneimmillaan
Ja silloin tuo vaalea ruusu
Istui armaani polvella
Minä näin, kun hän suudelman painoi
Minun armaani huulille
Ja nuo valkoiset pienoiset kädet
Kiertyi armaani kaulalle
Oi, orvokki, orvokki rukka
Miksi synnyit sä maailmahan?
Sinä oletkin kaihojen kukka
Niin hyljätty, yksinäinen
Niin hyljätty, yksinäinen
