Nyt mä kerron teille jutun, jok'ei aivan totta oo.
Kaikki mielellään sen kuitenkin uskoo.
Se on takapihan sankareista; joskus aikoinaan,
Ja kuinka Me Heitä piti pilkkanaan.
Kello neljä aamulla kun isä töihin meni,
Se myi vuorille, kaljaa huorille,
Ja äidin muistan vielä kun se esiliinoineen
Paistoi työmaaruokalassa teen.
Haihtuu ja lentää ja taikoo itsekseen,
Mökö kaataa, Luru auttaa pyykkitelineen,
Ja ikkunalla jäähtyvää kakkuu koristaa
Mökön pikkku kakkakikkareet.
Mökö ottaa elukkansa ulos tuulettuun,
Mutt ei ne pysy kii, ne karkaa naapuriin,
Kun Luru kavereineen keksi uuden leikin taas:
"Poltetaan hautausmaa!"
Ne koulun jälkeen pakenee taas omaan maailmaan;
Ei pihamaalle jälkeäkään jää.
Ja naapureiden työ on vahtii niitä koko yö,
Sä vahtisit myös, jos Ne olis Sää!
Haihtuu ja lentää ja taikoo itsekseen,
Mökö kaataa, Luru auttaa, pyykkitelineen,
Ja ikkunalla jäähtyvää kakkuu koristaa
Lurun pikkku kakkakikkareet.
Mökö on nyt armeijassa, Luru narkkari;
Molemmat nauttii ja leikkii astronauttii;
Kun räjähdyspilvet verkkokalvot heijastaa,
Päälaki pois pamahtaa!
Päälaki pois pamahtaa!
Päälaki pois pamahtaa!
Tää oli vähän lepsu kyllä tää kitara,
Miltä se siellä kuulosti?
