onko nyt aamu jota odotin
heleä valo kuultaa verhojen läpi
mua kutsuvat linnut nuo vanhat ystävät
liittyisit mukaan, nyt kukkivat omenapuut
ja riemu on suunnaton
silti uskallusta vailla
sireenin tuoksu vienosti hyväilee
huoneen poikki mun jättäen autuuteen
uupuneen unet väistyneet viimeinkin
jos luonani ois taas elo ihmeellinen
ja riemu on suunnaton
miksi uskallusta vailla
vie mut hyökyaaltojen harjalle
hukkuis pelkoni pyörteisiin
kanna tuuli takaisin rauhani rannalle
niin olen kaivannut valkeuteen
talvisen aamun muistan sen kalpean
jo heikolle laulun hyräilin viimeisen
sain muistoksi kellon jonka viisarit
kerran revin ne irti ja juoksin ne pellolle
se riemua suurinta
ei uskallusta vailla
vie mut hyökyaaltojen harjalle
hukkuis pelkoni pyörteisiin
kanna tuuli takaisin rauhani rannalle
niin olen kaivannut valkeuteen
vie mut hyökyaaltojen harjalle
hukkuis pelkoni pyörteisiin
kanna tuuli takaisin rauhani rannalle
niin olen kaivannut valkeuteen
