Minerva

Mä rakastin Sua, mutta ääneen Sanomaan Sitä ehtinyt en milloinkaan Viisitoista vuotta Mä sisälleni suotta Sain tunteitani tallettaa Nyt etsin tilaisuutta Joka katkeruutta Voisi väliltämme poistaa Mä syleilin Maailmaa, mut en sua Koskettaa Osannut kai silloinkaan Liikaa etäisyyttä Välillemme syyttä Aika hiljaa nakertaa Tätä itsekkyyttä, Kypsymättömyyttä Tahtoisi en enää toistaa Sua rakastan Ehkä vieläkin, ja Jos oikean Reitin sinuun löytäisin Enää yhtään vuotta Antaisi en suotta Sun pimeässä odottaa Tutkimaton on se tie Joka meidät valoon vie Ja viimein aurinkomme loistaa