(Säv. Irwin Goodman, san. Emil Retee)
Vain leskenlehti lohtuansa suo,
tuo ainoa kukka pihanurmikon.
Sinne neito haikeen katseen luo,
tuo neito, joka yksin jäänyt on.
Hän kauan katsoo kukkaan,
sitten huokaa:
On vuodet menneet hukkaan,
mulle lohtu suokaa;
Vain mies, vain mies.
Poimijaansa oottaa kaksi kukkaa;
Tuo leskenlehti sekä neitonen
Noin nuo kaksi hyljättyä rukkaa
joka päivä oottaa kaivaten.
sitten huokaa:
On vuodet menneet hukkaan,
mulle lohtu suokaa;
Vain mies, vain mies.
Kerran kuihtuu leskenlehti varmaan.
Silloin neito aivan yksin jää.
Pilviverho peittää taivaan harmaan,
ei hangen alta kukkaa enää nää.
Hän talven oottaa turhaan,
Sitten huokaa:
Nyt itseni mä murhaan,
viime toive suokaa;
Vain mies, vain mies, vain mies.
