Hän ajatuksijansa öisin pöydän reunaa ees taas vierittää. Jos ei se oikein oo, ei oo se väärin sieluansa siedättää.
Se häntä syö, kun sydän lyö ja rikkoo, loukkaa, haavoittaa.
Voi kieltää, vaan ei välttää, eikä saada laantumaan.
Ei syntiä sen kauniimpaa!
Kun lempii, vaikkei saisikaan.
Kun kaipaa, vaikkei kuuluisikaan.
Onneen halkeaa.
Ei syntiä sen kauniimpaa!
Kun tuntee, vaikkei saisikaan.
Kun ei vain usko ainoaankaan
julmaan jumalaan.
Hän elämänsä hauraan langan päässä tuntee ees taas häilyvän.
Ja tutun turvallista suunnitelmaa vieraan vaaran väijyvän.
Ja kenen syy, jos kaiken myy ja elää, nauttii, uskaltaa.
Muut kieltää, hän vain ilman niiden lupaa rakastaa.
Ei syntiä sen kauniimpaa!
Kun lempii, vaikkei saisikaan.
Kun kaipaa, vaikkei kuuluisikaan.
Onneen halkeaa.
Ei syntiä sen kauniimpaa!
Kun tuntee, vaikkei saisikaan.
Kun ei vain usko ainoaankaan
julmaan jumalaan.
Ei syntiä sen kauniimpaa!
Kun lempii, vaikkei saisikaan.
Kun kaipaa, vaikkei kuuluisikaan.
Onneen halkeaa.
Ei syntiä sen kauniimpaa.
Kun tuntee, vaikkei saisikaan.
Kun ei vain usko ainoaankaan
julmaan jumalaan.
Ainooaankaaan...
